Ranskan maaseudulla, valkoisen, elegantin talon takapihalla lekottelee suloinen ranskalaisnainen. Siniset silmänsä aurinkolaiseilla peittänyt vaaleaverikkö siemailee sitruunamehua kaikessa rauhassa. June Lawrence. Päivä ei voisi ollla täydellisempi. Sitruunamehua, aurinko kuumimmillaan ja Perraultiakaan ei ollut näkynyt kokonaiseen päivään. 18-vuotiaalla perijättärellä e ollut mitään syytä kiirehtiä, tai murehtia. Vielä.
" Madmoíselle Lawrence?" tuskainen ääni huohotti pusikosta ja pian vihreästä pensaikosta nousikin mustapukeinen mies. Mustat lasit ja -salkku, sekä punaisena hohkaava, hikinen ja kaljuksi ajettu päälaki kertoivat jo asiansa.
" Bruno Perrault, ovikello on jo korjattu", sinisilmäinen neito tokaisi hyräillen tyytyväisenä.
" Pour l'amour de Dieu!" mies parahti ja pyyhkäisi valkoisella nenäliinalla ohimoltaan hikinoron.
" Lopeta tuo voivottelu. Hyvät jumalat eivät nyt auta", June hymähti ja nousi nojatuolista. " Saat valita; tulet joko kuistille nyt juomaan siruunamehua ja rauhoittumaan, sekä tietysti kertomaan samalla asiasi, tai voit kertoa asiasi tässä ja nyt. No?"
" Kuisti... ", mies vastasi.


" Ahh", Bruno huokaisi juotuaan jo kolmannen lasin sitruunamehua. " Lisää?"
" Hyvä on, mutta tämä saa luva olla viimeinen", June pudisteli päätään. Mieshän oli kuin pohjaton kaivo!
Kun Bruno oli lopulta saanut ryystettyä alas neljännen lasillisen mehua, hän suostui kertomaan asiansa.
" June... asia on niin, että... voi voi, tämä pitisi kai sanoa isällesi."
" Kerro, älä aikaile", June sanoi melkein hermonsa menettäneenä.
" Okei okei. Standertskjöld on palannut. Hän on Saint Appolisissa, eli todella lähellä."
" Mitäh?!" June oli pudottaa sitruunamehun. " Saint Appolisissa? Standertskjöld? Mikael Standertskjöld? Oletko varma? Saint Appolis on lähin 'kaupunki' eikä hän ehtisi pariisiin asti edes sieltä ruotsista tietämättäni!"
" Kyllä, olen varma. 'än aikoo kuulemma pyytää sinua D&G:n kansimalliksi jälleen!"
" Ei kai hän luule minun suostuvan? Se työpaikka oli suhteineen ja kaikkineen oikea farssi!"
" Kyllähän minä tiedän, enkä minäkään usko 'änen luulevan sinun suostuvan työpaikkaan ruotsalaisessa lehdessä!"
" Hän on sitten tyhmä!"
" Niin ja on minulla muutakin. Katsos June, Portierilla on sinulle tehtävä. Tule vanhalle toimistotalolle, ilmoita vain nimesi, jotta sinut päästetään sisään."
" Oletteko taas muuttaneet?" June kysäisi hieman ärtyneenä.
" Kyllä", Bruno hymähti. " Minun on kuitenkin nyt mentävä. 'ei sitten!"
" Odota Minulla on vielä yksi kysymys!"
Bruno käännähti katsomaan Junea. Vaaleaverikkö hymyili suloisesti.
" Tuota.. kaunko kykit pensaassani?" June kysäisi viattomana.
Äristen Bruno käännähti ja lähti pois. June jäi nauramaan hänen peräänsä, mutta alkoi sitten miettiä asioita. Oliko Mikael Standertskjöld todella palaamassa? Karistaen 'hullut puheet' mielestään June alkoi keskittyä Portieriin. Mitä asiaa hänellä mahtaisi olla?

Kolkon ja kulahtaneen tiilirakennuksen edustalla seisoi mustanpuhuva nainen. Vaaleat hiukset sievästi ponihännälle kiedottuna nainen katseli rakennusta. Päätäen vihdoin tehdä jotain, nainen käveli sen lahoille oville.
" Lawrence. June Lawrence", hän lausahti oville. Ovet aukenivat kuin itsestään. Mustapukuinen herra seisoi ovien takana.
" Ah, madmoiselle Lawrence. Mr. Portier on odottanut teitä..." mies tokaisi.
" Jätä asia minun ja hänen väliseksi, Gerald. Olet pelkkä vartija", nainen tokaisi kylmäkiskoisesti. Mies saatti hänet ylös portaita pitkin, rähjäisen oven eteen. Oven edessä mies vielä kohotti kulmakarvojaan.
" Älähän nyt, madmoiselle."

" June..."
Pehmeä, mutta vanhahtava ääni hoki hetken ajan Junen nimeä pimeässä huoneessa.
" Herra Portier? Oletko täällä?"
" Voi voi voi... Eikö se saamaton poika viitsinyt edes valoja huoltaa?"
Kymmeniä kynttilöitä leimahti liekkeihin. Huone oli todellakin pieni. Se oli päällystetty viininpunaisella kokolattiamatolla, joka oli kulahtanut ajan saatossa. Huoneessa oli yksi ikkuna julkisivulla, sekin laudoitettu ulkopuolelta. Seinästä oli revitty tapettia ja huone näytti romahtavan. Huoneessa oli vanha työpöytä, tummasta ja vanhasta puusta tehty. Puupöydällä oli muutama kynttilä, loput komeilivat seinillä soihduissa. Työpöydän takana oli rikkinäinen ja kankainen työtuoli. Sillä istui vanhahtava mies. Harmaat hiukset olivat vedetty geelillä taakse ja rypyt olivat jo selkeitä. Musta ja todella siisti smokki teki virallisen vaikutuksen. Työpöydän edessä oli vielä yksi kulahtanut tuoli, jolle vanha mies viittoikin Junea istumaan.
" Aiotko seistä siinä koko päivän, vai istuisitko mielummin?"
" Öh... minä... siis kyllä", änkyttäen June istahti jäykästi tuolille. Mies katsoi Junea tarkkavaisesti.
" June. Minulla on sinulle vaikea tehtävä... tällä kertaa. Tämä tulee olemaan myös viimeinen..."
" Viimeinen!? Mutta herra Portier..!! Olen vasta nuori ja urani on aluillaan ja....!"
tuohtuneena June nousi tuoliltaan.
" Rauhoitu ja istu alas", herra Portier sanoi kärsivällisesti.
" Asiani on vakavaa. Sinun tulee matkata Kreikkaan... Bruno on opastamassa sinua. Tehtäväsi on selvittää sukujuuresi. Olet nyt siinä tilanteessa, että sinun on aika ottaa niistä selvää. Mutta... valitettavasti tämä on pysyvä vaihtoehto. Jos jänistät, sano se nyt."
" En jänistä! Tuskin maltan odottaa!"
" Selvä. Sitten lähdemme heti."
" Heti? Keskellä yötä?"
" Kyllä. Keskellä yötä."

June Lawrence yritti ajatella tilannetta selkeämmin. Hän oli lähdössä Kreikkaan, selvittämään omia sukujuuriaan ja istui juuri nyt, yöllä klo 02:34 juuri Ranskasta lähteneestä lentokoneesta! June herätti vieressään torkkuvan Brunon.
" Herää Bruno!"
Mumisten jotain epäselvää nukkumisesta, June tajusi, että ei ollut mitään järkeä herättä koisivaa kaljamahaa. June otti napakasti Brunon kädestä liput. Siinä oli kaksi jo käytetyksi merkattua menolippua ja yksi paluulippu.
" Mitä? Yksi paluulippu?"
" Sinä siis 'uomasit."
Bruno katseli hieman masentuneena Junea.
" Bruno... miksi paluulippuja on vain yksi? Etkö aio palata?"
" Valitan June... toinen meistä ei palaa, ja tämä on minun lippuni."

Kuvan liitän tähän osaan vasta myöhemmin ;|