Tästä lähtien teen osista hieman pidempiä, pyyntöjen mukaisesti :) kuvia tulee siis noin 5-8 kpl per osa, mutta enemmänkin kuvia voi tulla.


Sani viittoi sisartaan istumaan Serin huoneen sohvalle.
" Minusta... minusta... tuollainen meseily... oletko...?"
" Ei se ole sitä mitä luulet!"
" Onko sinulla poikaystävä?!" Sani kysyi innostuneena puhuen hieman Serin päälle.
" Nooh, ei varsinaisesti. Tai no, hän on poika ja ystäväni, muttei poikaystäväni", Seri yritti korjata tilannetta parhaan mukaan. Lopulta, hetken hiljaisuuden päätteeksi Sani aukaisi suunsa.
" No jos hän on ystäväsi ja poikakin vielä, niin silloinhan ohän on poikaystäväsi", tyttö tokaisi ihmeellisen rauhallisesti ja toivoi, että Seri olisi unohtanut Mattin huutokohtauksen. Siltä ei kuitenkaan näyttänyt.
" Miten muuten Mattin kanssa kävi? Siis sillon kun mä liukastuin ja sä menit Mattin luo..."
" Itse asiassa Matt tuli minua vastaan ja kertoi minulle hiljaa, että se oli vain ollut... saksien viilto, kuten sanoinkin. Muttei kauhean paha. Se kirpaisi häntä kuulemma vain hetken ja siinä se olikin", Sani yritti selitellä paljastamatta totuutta.


" Hei täällähän on pienet pippalot, joihin minäkin saan varmasti osallistua!" Matt rynnisti Serin huoneen ovesta sisään ja istahti sohvalle tyttöjen väliin. Sinä hetkenä Seri toivoi, ettei Sani olisi nähnyt hänen ilmettään kun Matt istuutui siihen heidän väliinsä.
" No kulta... kiva kun tulit tänne mukaan. Keskustelimme juuri äsken sinun pienestä saksionnettomuudesta", Sani totesi kiristäen ääntänsä loppua kohden.
" Ai se..." Matt punasteli. " Eihän se edes sattunut paljon..."
Seri pyöritti silmiään. Miksi hän ei vain pitänyt Mattista? Miksi hän tunsi sen oudon tunteen aina kun Matt tuli lähelle? Eikö Sani tuntenut sitä? Sitä tunnetta, jossa kehosi tuntui olevan kylmän ja kuuman risteys. Se oli kuin joku olisi yrittänyt puristaa kaiken hengen ulos.


Sani ja Matt keskustelivat vain omista asioistaan. Eivät juuri mistään muusta. Hankkisivatko he perheen ja niin edespäin. Seri tunsi olonsa yksinäiseksi.
" Sori, mutta mua vähän väsyttää ja haluisin käydä lepään. Haittaako se?"
" Ei tietenkään. Ethän vain ole tylsistynyt keskusteluihimme?" Sani kysyi puoliksi naurahtaen ja puoliksi huolestuneena.
" Ei, en tietenkään. Tämä päivä on vain ollut raskas ja haluan käydä lepoon hieman aikaisemmin", Seri mumisi vaivautuneesti.
" Kello viisi iltapäivällä? Hyvä on, Seri. Me tästä menemmekin. Pidähän huoli, ettet ole sairas."
Sani ja Matt nousivat sohvalta ja lähtivät kävelemään huoneen lasiovea kohti. Seri suuntasi kohti sänkyään. Lakanat tuntuivat pehmeiltä ja untuvaisilta. Ehkä olikin hyvä juttu olla siskon luona. Tai no, se olisi älyttömän hyvä juttu, jos Matt ei olisi täällä, Seri tuumi mielessään juuri ennen kuin nukahti.


" Pidä huoli, että hän todella nukahtaa", Matt mumisi hiljaa Sanille.
" Joo joo, tiedän kyllä. Mene sinä nyt valmistelemaan sitä. Voi kuinka ihanaa, saamme taas elää niin. En malttaisi odottaa", Sani kuiskutti huokaillen takaisin.
" No en minäkään, mutta tarvitsemme hänet sitä varten. Tiedät sen itsekin. Kukaan muu ei voi herättää minua. Ei kukaan", Matt sihahti hampaiden välistä, mutta silti Sani huomasi, että hänen miehensä ääni värisi.
" Älä huoli, hän suostuu. Minä tunnen hänet ja tiedän mitä tehdä", Sani lohdutti hiljaa. "Tiedään mitä tehdä..."


Parin tunnin kuluttua


" Mitäh? Missä olen?" Seri avasi silmäluomensa hitaasti ja nosti itsensä istumaan sängylle. Hän muisteli hetken ja tapahtumia. Kello oli noin seitsemän illalla. Seri pudisteli päätänsä.
" Ääh! Olisi pitänyt nukkua pidempään! Valotkin jäivät päälle huoneeseeni."
Hän oli hetken hiljaa ja kuunteli tarkasti talon eri ääniä. Ne olivat ihania ja rauhoittavia. Kimeä kirkaisu pudotti Serin ajatuksistaan. Kirkaisua seurasi hiljainen nyyhkytys. Seri pomppasi ylös sängystä ja pinkoi alakertaan vieviä rappusia kohti. Rappuset alas tultuaan Seri jäykistyi. Tämä oli juuri se pahin, mitä voi tapahtua.


Seri kipitti suojaan pienen itämaalaisen sohvan taakse kuunnellen ja katsoen tarkasti. Hän oli myöhästynyt. Vaikka alakerrassa paloivat valot, itse Kuolema leijaili kohti harmaantunutta tuhkakasaa jättäen peräänsä mustan usvavanan. Seri nieleskeli kyyneleitä ja hou'ahti helpotuksesta, ettei Sani ollut uhri. Mutta yllätykset eivät loppuneet siihen, eivät todellakaan. Seri kuuli sisarensa hiljaisen piiperrys-äänen ja sanat. Sanat, jotka jäivät kummittelemaan Serin mieleen.
" Hänen tulevaisuutensa olkoon verellä maalattu", Sani sanoin kylmästi, mutta hyvin, hyvin hiljaa kuolemalle. Viikatemies käännähti Sania kohti. Seri oli varma, ettei unohtanut sitä ikinä. Viikatemies parahti kovaan ääneen ja kirosi itsekseen. Seri katseli pelokkaana sohvalta tapahtumaa. Hän toivoi, että enempää epänormaalisuuksia ei tulisi. Niin hän toivoi. Eikä kukaan ollut toteuttamassa toivoita juuri nyt.


Yhdessä sekunnin murto-osassa valot sammuivat. Seri luuli, että pyörtyisi ihan varmasti kohta, elleivät järkytykset loppuisi siihen paikkaan juuri nyt. No, Seri olikin väärässä. un hän katsoi oikein tarkasti sisartaan, hän näki kuinka tämä hymyili. Oikein voitonriemuisesti.


Mutta ennen kaikkea, onnellisesti.